0
Mielen hyvinvointi

Itseä etsimässä: lähteäkö lammaspaimeneksi?

1.11.2020

”Tämähän sopisi kirjasi alkupuheeksi”, tuumasi ystäväni Sanna luettuaan tekstin, johon olin saanut häntä haastatella. ”Niin sopisikin!” vastasin. Julkaisin kirjoituksen Endorfiininmetsästäjä-blogissani marraskuussa 2019.

Vuosi kului esikoiskirjaa työstäen. Kirjan alku halusi olla omapäinen, ei huolinut valmista alkupuhetta. Julkaisen samaisen kirjoituksen nyt uudelleen tässä kirjani ympärille rakentuneessa blogissa.

Jos olet aikeissa lukea kirjani Iloa etsimässä, ehkä haluat lukea myös tämän alkupuhekokelaan?

Lammas ja karitsa Kuva: Terhi Ilosaari

Seis!

Et saa jatkaa kirjaintakaan edemmäs, jos et allekirjoita mielessäsi sopimusta kanssani. Sopimuksessa lupaat kantaa itse vastuun kaikista kirjoituksen mielessäsi herättämistä ajatuksista. Vannot myös ymmärtäväsi, että kirjoittelen blogiani ja erityisesti alla olevaa tekstiä täysin amatöörin ajatuksin ja että aiheen alan maisterinseppeleen sijaan päässäni on omatekoinen ja siksi muhkurainen villapipo.

Kiitos.

Karitsa Islannissa Kuva: Terhi Ilosaari

Seurattuaan aikansa terveisiäni lammastilalta, hevosenlantahommista ja porotilan savustustalkoista rohkeni tuttu lähettää hapuilevan kysymyksensä. Uskon ymmärtäneeni ytimen, joten en nyt suoraan siteeraa vaan esitän ajatuksen tiivisteenä:

Haluaisin viedä itseni pariksi viikoksi askeettisiin oloihin rauhoittumaan. Ehkä kuvassa voisi olla vuoria tai vuohia tai lampaita. Olen havahtunut tunteeseen, etten oikein tiedä, kuka olen.

Omista solmuista kertoessani olen oppinut, että uskomattoman monella on tasan tällä hetkellä elämässään meneillään jotain lähes ylipääsemätöntä. Silläkin, joka tuntuu aina olevan kaikkein reippain tai tasaisin tai raivopäisin. Siksi päätinkin vastata kysyjälle julkisesti. Ehkä joku muukin saa itselleen tärkeän ajatuksen riveiltäni.

Jos olet rikki, anna ammattilainen auttaa

Jos kokee edes hitusen sellaista oloa, ettei ehkä pärjää itse, kannattaa marssia ammattilaisen vastaanotolle. Kaikkien hoitopoluissa en osaa neuvoa, mutta niin kysyjä kuin moni muukin suomalainen on työntekijänä yrityksessä, jossa on lain velvoittamana työterveyspalvelut tarjolla. Oma työterveyslääkäri osaa ohjata eteenpäin.

Kuvittelenkohan vain vai onko suomalaisen vaikea myöntää vierailleensa psykologilla? Käyvänsä terapiassa? Että niin tehdään vain amerikkalaisissa elokuvissa tai jos ollaan jollain tavalla aivan hulluja. Samalla tavalla perusteettoman noloa kuin myöntää maksavansa ulkopuoliselle siivoojalle kotinsa siivouksesta? Madaltaisiko asioista puhuminen kynnystä? Ojennan nyt oman korteni näihin talkoisiin: olen maksanut siivoojalle kotini siivouksesta, olen käynyt usein psykologin vastaanotolla ja tavannut terapeuttia. Jos minä käyn, voit sinäkin käydä.

Rakas kysyjä: jos mielessäsi on iso haava, älä lähde self-help-kirjan kanssa korpeen, vaan anna ammattilaisen auttaa alkuun.

Ajatus hukassa, vaikka olen lammaspaimenena Kuva: Terhi Ilosaari

Oma valmentaja ajatuksia kirkastamaan

Vuosia sitten luulin, että olen hukassa työni kanssa. Halusin vimmalla löytää oikean uran, alun ja ammatin. Silloin päädyin Kaijan valmennettavaksi yhden kesän ajaksi. Tapasimme muutamia kertoja, sain kotiläksyjä, lomaläksyjä, piirustustehtäviä ja paljon kirjoitettavaa.

Uuden työn sijaan löysin itseni.

Kaijan sivuilta löydät kirjat, verkkokurssit ja retriitit. Suosittelen kuitenkin kysymään Kaijalta itseltään: Mitä minulle suosittelet?

Jankutan vielä hetken kohdan yksi ja kaksi eroista. Jos olet niin hukassa, ettet välillä löydä tutusta risteyksestä kotiin, varaa aika lääkäriltä. Jos hukassa olon tunne on lähempänä aavistusta siitä, että et elä omaa elämääsi ihan oikealla tavalla ja haluat löytää omat supervoimasi, suosittelen Kaijaa.

Jos taas olet ihan konkreettisesti hukassa kartalta, suosittelen lähiseuran suunnistuskoulua.

Lampaita ja ihmisiä Kuva: Terhi Ilosaari

Löytääkö oman polun lammastilalta?

Vuosi sitten olin täysi eläinummikko. Kävin ystävän koiranrapsutuskoulun pikakurssilla syyskuussa 2018. Nyt olen työskennellyt vapaaehtoisena lammas-, hevos- ja porotilalla. Lypsänyt vuohia, lapioinut lantaa ja kätilöinyt lampaita. On ollut hieno tunne saada huolehtia eläimistä, jakaa yhden suuntaista välittämistä vailla ajatusta vastalahjoista. Jotain terapeuttista eläinten kanssa työskentelyssä on.

Kysyjän ajatus eläinten kanssa elosta on mielestäni hyvä, kunhan kohdat yksi ja kaksi on ensin huolella harkittu ja hoidettu.

Viihdyn pitkiä aikoja täysin yksin omien ajatusteni ja puuhieni kanssa. Sellaiselle, joka ei ole tottunut olemaan yksin, en suosittele lähtöä erätorppaan lammaspaimeneksi samalla, kun etsii itseään. Nämä kaksi asiaa kannattaa mielestäni erottaa toisistaan: itsensä etsiminen ja erakkoelämän kokeilu.

Tätä kysymystä pohtiessa päädyin sattumalta yhdeksi yöksi Sysmään, Metsän syliin. Yö vanhan navetan alakerrassa oli niin rauhoittava ja pihan lammaslauma niin liikuttava, että kysyin paikan pitäjiltä saisinko suositella heitä tällaista omatoimiretriittiä varten. Sopihan se. Metsän sylissä voisi asua oman huoneen rauhassa, rapsutella lampaita, kuljeskella lähimetsissä, mutta olla kuitenkin samassa pihapiirissä muiden kanssa. Oheen ostaisin ohjattua joogaa.

Leivonmäen kansallispuiston kupeessa, LomaLeivon mökkipihassa on yksi torppa varattu lammaspaimenta varten. Lammaspaimenviikkoja on tarjolla vasta toukokuusta lähtien, mutta sitten torppaa voikin varata lokakuulle asti. Tässäkin paikassa pääsee asumaan omissa oloissa, huolehtimaan lampaista eläen kuitenkin turvallisen tuntuisesti samassa pihapiirissä isäntäväen kanssa.

Tästä paimenlomasta minulla ei ole vielä omakohtaisia kokemuksia, mutta olen saanut vierailla LomaLeivon lampolassa ja viettää hienon viikonlopun heidän mökeissään nauttien kummitätiyden parhaista puolista.

Hosuli & Ilosaari Kuva: Terhi Ilosaari

Tiedä, mitä etsit

Koen edelleen tämän teksin julkaisun ja näiden ajatusten jakamisen olevan edesvastuuton teko. Käännyn psykoterapeutin puoleen. Ilokseni hän vastaa pian.

–  Ennen vetäytymistä tulisi tietää, mihin kysymyksiin toivoo vastausta. Jos tietää, mihin haluaa vastauksia, voi yksinolo tarjota tilan löytää niitä. Jos on kyse isoista kysymyksistä ja päätöksistä, kannattaa ajatuksia selvittää ensin ammattilaisen kanssa. Itseään ei löydä yksin, ellei tiedä, mitä etsii.

–  Yksinolo ja hiljaisuus saattavat nostaa tietoisuuteen todella pelottavia ajatuksia ja odottamattomia tunteita. Etsiessä voi löytää myös asioita, jotka on joskus haudannut. Mikäli vaikeita, haudattuja asioita nousee esiin, kun olet kaukana läheisistä ihmisistä tai ammattiavusta, voi tilanne tuottaa psyykkistä kipua ja olla jopa traumatisoiva.

Miten kohtaan ihmisen?

Sivustaseuraaja voisi ajatella minun kulkeneen läpi omatekoisen lammas- ja vuohiterapiajakson. Sannan sanoja lukiessani oivallan kuitenkin, että kyse onkin ihmisistä. Eläimet ovat saatelleet matkalla, olleet mukava iloinen hunaja tarinassani. Olen kuitenkin ollut työlästymiseen asti tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Tauotta. Puolitiedostamatta olen tarkkaillut kohtaamisten aiheuttamia reaktioitani ja kirjoittanut niitä muistiin. Kokenut monia: ahaa-tällainenko olenkin? -hetkiä. Vahvistanut ajatuksiani niin-tämä-ei-sovi-minulle-muista-välttää -kirjoituksin.

Kun opettelen tulemaan toimeen muiden kanssa, opettelen tulemaan toimeen itseni kanssa.

Nyt lähden yksin metsään. En itseäni etsimään, vaan ainoastaan siksi, että siellä on ihanaa.

  • Kommentoi
    Maisemaonnellinen Johanna
    1.12.2020 at 14:16

    No niin. Kiitos että toit tämänkin saatavillemme <3

    Tuskin maltan odottaa että juuri tilaamani ilosanomat kolahtavat postilaatikkoihini. Minua aivan erityisesti kiinnostaa, minkälainen eläinsuhteesi kasvukertomus kirjastasi paljastuu.

  • Kommentoi
    Terhi Ilosaari
    3.12.2020 at 07:43

    Kiitos tästä kommentista! En ollut itse löytänyt kirjani eläinkerrokselle oikeita sanoja, mutta sinä löysit! Kiitos! Koska juuri tuostahan tarinassani on kyse: eläinsuhteen kasvukertomuksesta. Luulenko vain, vai onko viime vuosina kirjoitettu julkisesti kiihtyvään tahtiin luontosuhteesta, sen puuttumisesta tai luomisesta? Luontosuhteella ajattelen metsiä ja meriä, joiden kanssa koen olevani kotonani, mutta eläinsuhdetta minulla ei ollut ennen kirjassani kuvaamaani reissua. Ei siis minkäänlaista. Nyt elän elämää, jossa vietän arjessa enemmän aikaa eläinten kuin ihmisten kanssa. Innolla odotan kuulla, millaista on lukea tuota kasvukertomusta.

Kommentoi