0
Iloa etsimässä -kirja

Mitä ’Iloa etsimässä’ -kirjassa on? Elämänohjeita? Elämäkerta?

29.11.2020

Facebook-kommentin muodossa saapui kolme niin hyvää ja tiivistä kysymystä, että jaan vastaukseni myös tänne puodin kulmalle. Ehkä joku tilausta harkitseva pohtii samoja kysymyksiä.

Mitä kirjassa on?

Yli 360 sivua tekstiä. Lähinnä omaani, mutta myös sikermä sitaatteja.

Kirjassa on monta tasoa, joista esiin nousee lukijalle vahvimmin se, joka kutakin lukijaa puhuttelee. Osan uskon lukevan kirjan matkakirjana, kulkevan mukanani Bosniaan, Islantiin, Italiaan, Itävaltaan ja Grönlantiin. Osa ehkä huomaa vain eläimiin liittyvät tarinat: hapuilevat oppini ensimmäisten koirakavereiden kanssa, heppahortoilut, karitsointikauden intensiivisen elämän, tunnelman kaskelotin pääkallon vierellä, myrskylinnun munat. Osaan kolahtavat ehkä vahvimmin kerrokset, joissa kerron masennuksesta, erosta, työttömyydestä ja näiden luomasta tahmaisesta sekasotkusta, joka ei tahdo lähteä sielusta irti, vaikka kuinka juuriharjalla hankaisi. Norjalainen kirjailija Stian Hole on todennut: ”Minä kirjoitan minusta. Sinä luet sinusta.” Tekstiäni ennakolta lukeneet ovat jokainen kommentoineet tarinaa niin eri tavoin, että uskon Stian Holen viisauden pätevän tarinani kohdalla erityisen hyvin.

Onko kirjassa elämänohjeita?

Elämänohjeita en kirjoita, elämää kun voi elää niin monella tavalla, joista jokainen on yhtä oikea. Kirjoitan omia havaintojani elämästä. Havaintojani pohtimalla lukija voi muodostaa itselleen sopivia ohjeita.

Yksi tekstiä esilukenut kommentoi: ”Ei tyrkytä liikaa mitään omaa tai yhtä totuutta.” Tämä kommentti lämmitti mieltäni erityisen paljon.

”Minä kirjoitan minusta. Sinä luet sinusta.”

Stian Hole

Onko kirja elämäkerta?

”Elämäkerta? Ei, kuulostaa pömpöösiltä”, vastasin kysyjälle. Jäin kuitenkin miettimään, että mikä oikeastaan on elämäkerta. Wikipedian elämäkerta-sivun ensimmäinen lause tiivistää asian näin: ”Elämäkerta eli biografia on esitys henkilön elämänvaiheista ja toiminnasta.” Koska kirjani ei kerro elämäni vaiheista, vaan -vaiheesta, hylkään jo toistamiseen tämän luokittelun.

Kirjaa viimeistellessäni kuuntelin paljon Marko Suomen Takakansi-podcastia. Erityisesti jäi mieleen jakso, jossa vieraana on Tomi Kaukinen ja aiheina: kaunokirjallisuuden voima, uupumus ja kirjoittaminen.

Kaukinen kertoo, miten aloitti kirjoittamaan omaa esikoistaan ajatuksenaan kirjoittaa tietystä elämänsä vaiheesta absoluuttisen totuuden mukainen kirja. Mies selittää hilpeää itseironiaa äänessään: ”Aloin miettii, et miten mä kuvaan todellisuutta? …Päätin, et mä alan kuvaamaa mun kokemuksia täysin, kuten ne ovat tapahtuneet. Aloin kattomaan vanhoja tekstareita. Aloin kirjoittaa tarinaa, ajatellen, että mä kirjoitan kaikki exactly, niin ku asiat on tapahtunu. Huomasin kirjoittaneeni 150 sivua ja ne käsitteli kahta päivää!” (päälle makeaa naurua)

Tuossa vaiheessa hän tajusi pyytää kustannustoimittamista ymmärtävän tuttunsa apuun, joka opastaa: ”Sun pitää ymmärrä, ettei ole mitään todellisuutta, että kaikki on fiktiota.”

Kaukinen kertoo ostaneensa tuon keskustelun jälkeen David Shieldsin kirjan Reality Hunger, josta poimi oivalluksen: “Anything processed by memory is fiction”. Shields auttoi ymmärtämään, että sillä sekunnilla, kun päätät kertoa jotain elämästäsi, teet valintoja, kerrot asiat, kuten haluat ja kuten muistat. Teet valintoja, jotka tekevät tarinastasi subjektiivisen.

Muistan katsoneeni joskus sarjaa, jossa avioparin elämänvaiheita kuvattiin niin, että samat tapahtumat esitettiin kahteen kertaan. Ensin kuten toinen oli ne kokenut ja sitten sama toisen osapuolen kulmasta koettuna. Samat vuorosanat, samat tapahtumapaikat, mutta tunnelma, painotetut asiat, tunteet – kaikki tärkeä oli aina toisin.

Missä meneekään dokumentin ja fiktion raja. Entä millaiseen materiaaliin tämä raja on piirretty?

Ehkä sittenkin autofiktio?

Kuultuani ensimmäisen kerran sana ’autofiktio’, viittasin moiselle kintaallani. Hölmö sana, en tutustu. Nyt päätin antaa sanalle pienen mahdollisuuden. Wikipedia määrittää:
”Autofiktio on kirjallisuutta, jossa kirjailija esiintyy päähenkilönä ja kertojana, osana tapahtumia, jotka ovat enemmän tai vähemmän uskollisia kirjailijan elämästä tiedetyille faktoille.”

Olen tainnut tietämättäni kirjoittaa autofiktiivisen kirjan.

Ilosaari islantilaisella vuonolla Kuva: Terhi Ilosaari

    Kommentoi