Yleinen

Uudissukunimi, uusi sukunimi – miten minusta tuli Ilosaari?

30.3.2021
Siro Aila Kuva: Terhi Ilosaari

Kun sukunimi täyttää vuoden, mitä silloin juhlitaan? Nimenantojuhlan vuosipäivää? Nimipäivää? Määpäivää? Sukunimen syntymäpäivää? Vuosi sitten odotin tuskastuneena uuden sukunimeni saapumista tietämättä, että virallisten virastojen luetteloissa olinkin jo tukevasti Ilosaari.

Takana on 365 virallista päivää Ilosaarena. Kaduttaako? Ei. Edelleen riemastun nähdessäni oman nimeni kirjeen kuoressa, verkkopankin nurkassa, postikortissa – missä vain. Edelleen muistutan itseäni puhelimeen vastatessani, että saan ihan luvan kanssa käyttää tätä nimeä.

Pohtiikohan joku jossain parhaillaan oman nimen vaihtamista? Suosittelen lämpimästi: toteuta haaveesi. Uusi nimi ei todennäköisesti aiheuta kenellekään mitään todellista harmia. Itsellesi itse valitusta, omalta tuntuvasta nimestä, voi olla yllättävän paljon iloa.

Vuosi viipotti vauhdilla. Kirjoitin ja julkaisin esikoiskirjani, jota varten perustin verkkokaupan ja virtuaalipuodin ympärille tämän blogin. Useampi uusi tuttavuus on osunut polulleni ja kysynyt sukunimeni taustaa ja tarinaa. Siksipä ajattelinkin, että vuosipäivän kunniaksi julkaisen tämän vuosi sitten Endorfiinimetsästäjä-blogissani julkaisemani tekstin myös täällä Ilosaaren Puoti & Blogi -sivuston puolella.

Jos et tunne tarinaa nimeni taustalla, lue tämä kirjoitus. Juhlapäivän kunniaksi tunnelmoin maailman muiden saarten rannoilla lukien Judith Schalanskyn ihastuttavaa Kaukaisten saarten atlas -kirjaa. Suolan ja meren tuoksuinen kiitos tätä kirjaa vinkanneelle!

Miten minusta tuli Ilosaari?

Toiselta saatu sukunimeni, tuo yhdistelmä kirjaimia, jota en aiemmin juurikaan pohtinut, tuntuikin yhtäkkiä väärältä. Kuin ravintolan vaatesäilöstä vahingossa ylle tarttuneelta, vieraan ihmisen takilta. Kuin taskussa olisi jonkun toisen käyttämä nenäliina, kulunut bussikortti ja rypistynyt kauppalista. Koko oli oikea ja värikin kaunis, muttei minun värini.

Ilo ja kirjainmytty. Uudissukunimi ja vaikea valinta. Kuva: Terhi Ilosaari

Minkä sukunimen voin valita?

Digi- ja väestötietovirasto opastaa: Voit saada itsellesi nykyisin jo käytössä olevan sukunimen, jos

  • sukunimi on ollut sinulla aiemmin käytössä tai se esiintyy suvussasi viiden sukupolven sisällä
  • kyse on vierasperäisen sukunimen muuttamisesta tai lyhentämisestä helpommin käytettävissä olevaan muotoon
  • sukunimi on käytössä avio- tai avopuolisolla ja puoliso antaa suostumuksensa nimenmuutokselle
  • sukunimi on käytössä sisaruksella tai lapsella ja saat suostumuksen kaikilta henkilöitä, joilla tämä nimi on käytössä
  • sukunimi on käytössä sijaisvanhemmalla
  • nimenmuutosta on pidettävä erityisen perusteltuna perhesuhteissa tapahtuneiden muutosten tai muun erityisen painavan syyn johdosta

Kahlaan vanhempieni avustuksella sukupuita askel askeleelta taaksepäin: Turunen, Hirvonen, Makkonen. Seudulle tyypillisiä sukunimiä, mutta yksikään ei tunnu omalta. Nuorin veljeni enemminkin toteaa kuin kysyy: ”… ilmeisesti vanhaankaan ei ollut enää paluuta.” Vastaan: ”Pohdin kyllä, mutta tuntui se jotenkin … noh … Paluulta vanhaan.”

Mikään listan ehdoista ei toimi kohdallani. Ainoaksi vaihtoehdokseni jää valita ihan uusi, oma sukunimi. Mistä ihmeestä sellaisen keksin?

Siro Aila Kuva: Terhi Ilosaari

Uudissukunimi paikannimestä

Kesällä 2018 kyselen kavereilta nimiehdotuksia, etsin käsiini vapaita nimiä listaavan kirjan, keksin hetken nerouksia, jotka seuraavassa tuokiossa tuntuvatkin typeriltä.

Äitini ehdottaa Utua, joka yhdistyisi kauniisti etunimeeni: Terhi-nimen juuret ovat Kalevalan tarinoissa, joissa Terhenetär eli Terhenneiti seuloo utua.

Isäni mielestä Utu ei toisi riittämiin vastapainoa jämerälle etunimelle ja ehdottaa lapsuudenkotini tontin nimeä: Karikko. Ihastun Karikkoon välittömästi vain todetakseni, että mainio nimi on jo käytössä. Kesäkuukausien ajan olen Digi -ja väestötietoviraston sukunimihaku-sivun ahkera vakiovieras. Hakkaan hakuun sanan toisensa perään vain todetakseni kaikkien olevan jo käytössä.

Löytyisikö kotiseudultani sopivaa paikannimeä? Kotikyläni? Laitamaa – varattu. Suosikkilähimetsäni? Kauhala – varattu. Lapsuuden latujen, marjametsien ja lenkkien ahkeraan koluttu kallio? Ämmässuo – jaa-a, mitenköhän tämän ulkomaalaiselle tavaisin? Kesän lopulla Karikko kummittelee edelleen mielessä. Miten saisin sen itselleni? Löydän paperinkeräyksestä lappusen, johon äitini on listannut omia poimintojaan. Listan luettuani kirjaan muistiin: ”Olisinko Ilosaari tai Ilvesneva? Molemmilla olisi tarina.”

Sara oli I Kuva: Terhi Ilosaari

Uusi sukunimi, uudissukunimi suoraan luonnosta?

Kahlaan Kotimaisten kielten keskuksen listaa: Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi. Kotus on listannut sivuilleen kielellisesti uudissukunimeksi soveltuvia sanoja. Listalla olo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nimilautakunta hyväksyisi sanan sukunimeksi. Tarkemmat ehdot uudissukunimille voi lukea Finlex.fi-sivustolta: Etu- ja sukunimilaki.

Poimin Kotuksen listalta mieluisat muistiin maisteltavakseni:

Himmeli
Hillavaara
Ilosärkkä
Ilvesvaara
Kanelisto
Kilsa
Kuuselma
Kuusenkuru
Kuuttilampi
Lakkaneva
Rasti
Sammale
Sammalikko
Sankko
Sammalluoto
Kuuselma
Ilosaari
Marjakari
Ilvesneva

Luontoaiheinen nimi tuntuisi mukavalta, mutta koska äitini ei ole merenneito eikä isäni peikkoruhtinas, olisivat Sointusammal, Siloneula ja Karhunlaukka sopivampia satukirjan hahmolle kuin minulle. Hylkään luontoteeman, kunnes päädyn retkeilemään hyytelösieniin ja kääpiin hurahtaneen henkilön kanssa. Opin sanoja, joita en ollut osannut edes kuvitella olevan olemassa: hytyrypykkä, ryppynahakka, haaparaspi, peikonnahka, kultasopikka. Ehkä sittenkin haluan olla satuhahmo loppuelämäni ajan?

Sori, Aila. Uudissukunimi ja vaikea valinta. Kuva: Terhi Ilosaari

Onko sukunimi suvun vai perheen nimi?

Joulukuussa 2018 olen islantilaisella lammastilalla, ihastun maahan, luontoon ja välittömiin, iloisiin ihmisiin. Islantilaisiin verrattuna meidän suomalaisten perhesuhteet ovat aavistuksen raskassoutuisia. Islannissa voi samaa raparperitorttua kokoontua herkuttelemaan sulassa sovussa niin monta mennyttä ja tulevaa puolisoa, heidän lapsiaan ja sisarpuoliaan, ettei suomalaisella ole minkäänlaista mahdollisuutta pysyä perässä. Heillä ei sukunimi kerro suvusta, vaan äidistä tai isästä. Yleisimmin käytössä on patronyymi eli isän nimi, esimerkiksi Gunnarsson, Gunnarin poika tai Gunnarsdóttir eli Gunnarin tytär.

En kuitenkaan halua ryhtyä ainoastaan äitini tai isäni tyttäreksi, koska heidät molemmat on tarvittu, jotta olen voinut syntyä.

Pirjo Mikkonen kirjoittaa suomalaisten sukunimien syntyvaiheista: ”Sukunimen tehtävä ei ole yksilöidä, vaan osoittaa kuuluminen johonkin yhteisöön: talon väkeen, perheeseen, sukuun. Nykysuomalaisen kielitajun mukaan sana ”perhenimi” olisikin osuvampi.”

Joulukuussa 2019 äitini puolen sukua kokoontuu juhlimaan uutta lakkipäätä. Kahvipöydässä serkkuni, nimipohdinnastani tietämättä, ottaa puheeksi suomalaisten villityksen valita itselleen uusia nimiä. Paljastan aikeeni. Tätini nauraa: ”Niin, nyt sinä mietit kovasti uutta nimeä ja sitten päädyt kuitenkin jonkun möttösen kanssa naimisiin ja otat hänen nimensä!” Eno ehdottaa hienostuneempaa muotoa jo hylkäämälleni Ämmässuolle: ”No ota nimeksi Von Ämmässuo!” Ehdotus onkin niin mieluisa, että tulen nimeä vielä käyttämään, tosin muussa tarkoituksessa kuin omana nimenäni. Kiitokset siis enolleni käyttökelpoisesta nimestä ja tädille hyvistä nauruista!

Tuntuu hyvältä saada jakaa ajatus omien sukulaisten kanssa. Nauraa asialle, mutta osoittaa silti, että haluan kaikkea muuta kuin hienostella nimelläni, että ei tämä kovin helppoa ole. Eniten kaikkia onneksi kiinnostavat nimiuutiset serkkuni lapsen ristiäisistä, joita vietetään samaan aikaan lähistöllä. Siellä tuore sukulainen sai nimen, jonka juuret löytyvät Peppi Pitkätossun tarinoista.

Airosali Kuva: Terhi Ilosaari

Voiko Ilosaari olla surullinen?

Välillä kuukausiksi unohtunut nimipohdinta saavuttaa kyllästymisen pisteen. Haluan itselleni vain jonkun nimen. Ihan oman. Kerään taas Kotuksen listalta edes jotenkin toimivat ja merkitsen sopivimmat lihavin kirjaimin:

Ilosaari
Juttusuo
Katajalampi
Kinnasniemi
Kuuskari
Marjakari
Muurainkorpi
Petsamo
Peurakorpi
Polvijärvi
Raatikkala
Rahikko
Raiviola
Rakkala
Rakkavaara
Ratula
Ruislahti
Ruohokari
Rysäkari
Saarenneva
Seikka
Suursaari

Reissaan pitkin Pohjois-Karjalaa ja naureskelen tiekylttien nimille: Jerusalem, Ihanuus, Huhus, Rääkkylä. Ei ole näistä minulle nimeksi. Palaan listani alkuun. Voisinko sittenkin olla Ilosaari? Äitini ja isäni tapasivat toisensa minulle kerrotun tarinan mukaan Joensuussa. Joensuu on jo jonkun nimi, mutta Ilosaari ei ja Ilosaari on Joensuussa. Nimessä ei olisi ulkomaalaiselle hankalia ääkkösiä eikä kaksoiskonsonantteja, ei liikaa pituutta, mutta sopivasti särmää ja ryhtiä.

Mutta mistä tulee etuliite ’ilo’? Onko karjalaisten punamustat viirit vaihtuneet saarella punaisiin lyhtyihin viittaahan saaren sivuitse kulkeva Kaluvirtakin moiseen toimintaan. Kirjastot.fi-sivuston Kysy-palstalla Joensuun kirjasto kirjoittaa: ”Heikki Tarman artikkelissa Keidas kaupungin keskustassa, Karjalainen, 06.05.2003, s. 13 kerrotaan, että Koskisaari (Ilosaaren aiempi nimi vielä 1800-luvun alkupuoliskolla) oli kaupungin järjestysmiehen August Johnssonin kalastuspaikka. Hän halusi, että saarta ryhdytään kutsumaan Lystsaareksi, mikä nimi juurtui puhekieleen.”

Varmasti saarella on lempikin leiskunut, mutta aivan historian pintakerrokset eivät saaren ilo-etuliitettä yhdistä maailman vanhimpaan ammattiin. Tieto siitä, että saarella on 1900-luvulla ollut varsin vireä uimala saa nimen tuntumaan entistä sopivammalta. Saarta on vuosien saatossa muokattu ja pengerretty. Saari ei siis ole ihan aito luonnontuote, mutta näinpä on nimenikin – hieman tekaistu.

Monen suomalaisen mielissä saareen ei onneksi liity kyseenalainen iloluontoisuus vaan rock, Ilosaari Rock. Olen maailman antimusikaalisin ihminen. Ymmärrän musiikista vähemmän kuin norsu vasarasta, en ole koskaan rymynnyt Ilosaarirockissa enkä muillakaan suomalaisilla musiikkifestareilla. Mutta ehkä elämänasenteessani on häivähdys rockia?

Jään vellomaan silti ilon ongelmaan. Saako Ilosaari olla surullinen, masentunut, vihainen, raivoissaan, äreä, nihkeä? Päätän antaa itselleni oikeuden kaikkiin tunteisiin nimestä huolimatta.

Hakemusta laatiessa kyselen itseltäni, olenko ihan hullu? Ehkä humalassa? Nimi näkyy kaikille, tuntuu kuin ottaisin tatuointia otsaani. Hiljennän olkapäälläni huutelevaa opponoijaa muistuttamalla, että yksi elämähän tässä vain on elettävänä ja että olisin maailman ainoa Ilosaari. Jos asia on ongelma, on se vain minun ongelmani. En pilaa tällä kenenkään muun elämää, mutta ehkä parannan omaani hiukan.

Liisa Aro Kuva: Terhi Ilosaari

Uudissukunimi ja pitkä odotusaika

Kun hakee itselleen sukunimeä, joka ei ole käytössä, täytyy nimestä saada nimilautakunnan lausunto. Täytän maistraatin hakemuksen toisen nimen nimipäivänäni ja jään epätietoisena odottamaan. Uudenmaan maistraatti lähestyy kirjeitse 13.12.2019 ja kertoo siirtäneensä käsittelyn pohjoisempaan toimistoon. Sitten ei taas kuulu mistään mitään.

Rohkenen vihdoin kysellä asiaa ja saan vastauksen (Viestin teksti tässä hieman tiivistetyssä muodossa): ”Hakemuksesi on tullut vireille 10.12.2019 ja hakemusmaksusta on lähetetty sinulle lasku postissa 19.12.2019. Kun käsittelymaksu on maksettu, asian käsittely alkaa ja hakemus lähetetään lausunnolle Nimilautakuntaan. Nimilautakunta kokoontuu noin 8 kertaa vuodessa. Nimilautakunnan lausunto voi olla puoltava tai ei puoltava. Mikäli lausunto on puoltava, uudissukunimi tiedotetaan maistraatin nettisivuilla 30 päivän ajan. Sen jälkeen asiasta voidaan tehdä kirjallinen päätös, joka postitetaan hakijalle. Käsittelyaika näissä uudissukunimissä on 6-9 kuukautta.”

Nopeampaa olisi vain mennä paperilla jonkun kanssa naimisiin. Esitän välinpitämätöntä, mutta todellisuudessa käyn päivittäin tarkistamassa Maistraatin sivun, jolla haetuista ja lautakunnan hyväksymistä nimistä tiedotetaan. Vihdoin, helmikuun 2020 lopulla sivulle ilmestyy riemukas rivi: Ilosaari! Minun nimeni. Miten hyvältä se näyttääkään tuolla listalla. Saisinpa sen pian omakseni. Kuukausi kuluu, mutta mitään ei tapahdu. Mitä nyt? Valittiko joku?

”Pahuksen byrokratiapeikko, kaiva se paperi jo pyllystäsi” kirjoitinko ystävälleni todella tämän viestin?

Ei, posti on vain mutkitellut matkalla. Jostain uskomattomasta syystä asiaa ei voi viestiä digitaalisesti vaan vaaditaan Postia ja paperia. Vihdoin saapuu Terhi Ilosaarelle osoitettu kirje! Uusi nimeni on saapunut.

Salaiiro Kuva: Terhi Ilosaari

Paljonko uusi sukunimi maksaa?

Äitini tuumailee, että mummoni, hänen äitinsä olisi sanonut moisista nimistä: ”Rahalla ostettu.” Niinhän nimeni onkin. Hakemuksen jättäminen maksaa 110 €. Jos hakemus hylätään, ei rahoja palauteta.

Hakemuksen mentyä läpi tarvitsen uuden henkilökortin ja ajokortin. Ensimmäisen hinta on 48 € ja jälkimmäisen 20 €. Trafin järjestelmästä löytyy voimassa olevan passini kuva, jonka toivon käyvän näihin kahteen korttiin. Ainoa mutka prosessissa on se, että allekirjoituksen uusiminen vaatii vielä fyysistä asiointia, muuten touhu hoituisi sähköisesti kotoa käsin.

Kiitos koronakevään, en hetkeen tarvitse passia ja voin uusia sen vasta, kun asia olisi muutenkin ajankohtainen.

Uuden nimeni hinnaksi muodostunee 178 euroa, 22,25 euroa / kirjain.

Samainen mummo kutsui meitä lapsenlapsia omalla etunimellämme, jos hän itse piti nimestä. Jos ei pitänyt, kutsui sukumme piirakoissapitäjä lasta nimellä, josta hän itse piti. Oma äitini ei ole uuteen nimeeni järin ihastunut. Kehotankin noudattamaan mummon kikkaa: valitse mieluisa nimi ja käytä surutta sitä.

Paikallismurteella Ilosaaren entinen nimi, Lystisaari kääntyy Lystsuareksi. Ehkä käytän tuota lystikästä murreversiota, kun päädyn pakinoimaan maalle muutostani.

Siloaari Kuva: Terhi Ilosaari

Nimenantojuhla ja kummien esittely

Riemukseni ystävä on kanssaelänyt nimenodotusta kaikki nämä vanuvat kuukaudet. Kirjoitan hänelle: ”Jos saan nimeni, voikohan moisesta iloita julkisesti? Onko ihan irvokasta? Ilosaari syntyy koronamurheiden keskelle?” Hän vastaa: ”Minun mielestäni nimeä pitää juhlia näyttävästi! Jotain iloa ja hauskuutta tähän koronan värittämään arkeen.”

Etsin verkosta ideoita nimenantojuhlan ohjelmaan. Useimmissa neuvotaan, että tilaisuudessa tulee esitellä juhlakalun kummit. Vanhin kummeistani on jo edesmennyt. Jos eläisi, hän tarjoaisi varmasti juhlan kunniaksi Pectus-pastilleja. Kaksi kummeistani ovat eloisia ja suurenmoisia. Heidän kanssaan juhlimme, pandemian salliessa, uutta nimeäni mitä todennäköisimmin retkeilemällä jossain, mistä löydämme pitkospuut.

Vai onko kyseessä uusi avioliitto ja tarvitaankin vihkiseremonia itseni kanssa? Ehkä lähden itseni kanssa määmatkalle? Mitä todennäköisimmin lämmitän mehevän morsiussaunan. Siinäpä on viereisen niityn sonneilla ihmettelemistä, kun teen itsekseni perinteisiä taikoja morsiussaunasta käsin!

Railoisa Kuva: Terhi Ilosaari

Iloinen saari

Wikipedia kirjoittaa saaren synnystä: ”Saari voi syntyä usealla erilaisella tavalla, kuten nousemalla merestä tulivuoritoiminnan seurauksena, erkaantumalla mantereesta tai jäämällä nousevan veden ympäröimäksi.” Oma saareuteni on tulivuoritoiminnan seurausta. Tulisuudestaan tietämätön vuori heräsi, kuohui ja köhi savuja, kolhiintui kuumiin kiviin, kunnes havahtui rauhoittuneena, ympärillään iloinen meri.

Ilorasia Kuva: Terhi Ilosaari

Lämmin kiitos kaikille ystäville, tutuille ja kohdalle osuneille, jotka ovat kanssani etsineet minulle uutta, ikiomaa nimeä. Olemassaolonne on ollut minulle tärkeää!

Ilosaari-teksti Kuva: Terhi Ilosaari

Täydennys
Joulukuussa 2020 alkuperäinen kirjoitukseni saa kommentin:
”Vuonna 2000 kuollut äitini oli omaasukua Ilosaari. Isoisäni oli ottanut ko. sukunimen 1930–luvulla haluttuaan luopua alunperin venäläisestä etu- ja sukunimestään. Äitini oli perheensä ainoa lapsi, joten Ilosaari sukunimenä meni hautaan hänen mukanaan.”

Vaikka olenkin maailman ainoa Ilosaari, en ole maailmanhistorian ainut Ilosaari.

Tuoreimpia kirjoituksiani:

4 523

Saattaisit pitää myös näistä...

Karitsa sylissäni Kuva: Terhi Ilosaari

Iloa etsimässä -kirja oikean lampurin kädessä

Kirjailija Ilosaari kana sylissään kesällä 2022

Puodilla hikka – kirjatilaukset sähköpostitse

Helmet-lukuhaaste ja Iloa etsimässä -kirja Kuva: Terhi Ilosaari

Helmet-lukuhaaste & Iloa etsimässä -kirja – 25 pisteen yhdistelmä

4 523 Kommentit